Venlan vinkit koiraa harkitsevalle:

  1. Varmistu siitä, että sinulla on tarpeeksi aikaa.
  2. Mieti voitko tarjota koiralle turvallisen kodin.
  3. Harkitse huolellisesti, lue koiran hoidosta ja tutustu eri rotuihin.

Venla kertoo koirakuumeilleensa ennen Mulanin hankkimista useammankin kerran.

– Annoin koirakuumeiden tulla ja mennä. Lopulta huolellisen harkinnan päätteeksi totesin hetken ja elämäntilanteen olevan oikea.

Ennen Mulanin valikoitumista uudeksi perheenjäseneksi Venla perehtyi huolellisesti eri rotuihin ja mietti, minkälainen rooli koiralla omassa elämässä tulee olemaan.

– Oli selvää, että koirasta tulee meille paras ystävä, joka on kaikessa mukana. Amstaffiin rotuna päädyin, koska minulle on todella tärkeää ulkoilla ja liikkua luonnossa. Amstaffi sopii hyvin aktiivista elämää viettävälle; sen on saatava kuluttaa energiaansa riittävästi.

 

Kouluttaminen palkitsee

Venla muistuttaa, että samankin rodun edustajien luonteet poikkeavat toisistaan, eikä pelkän rotumääritelmän pohjalta pidä tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä.

– Koiran luonnetta määrittelee hyvin paljon se, minkälaisissa olosuhteissa se elää ja miten paljon sen kouluttamiseen on panostettu.

Varsinkin pentuaikojen osalta Venla toteaa, että koiranomistajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja huumorintajua.

– Koiranpentu tutustuu ympäristöön hampaillaan, joten ympäristön on oltava pentuystävällinen. Hihnassa kulkemisen opetteluun ja koiran kouluttamiseen pitää varata aikaa.
Erilaisten aktiviteettien välille on hyvä etsiä tasapainoa.

– Kun koiran luonteessa on taipumus veto- ja riehumisleikkeihin, niin vastapainoksi voi suosia esimerkiksi piilotusleikkejä. Mekin olemme ostaneet labyrintin, joka toimii Mulanin aivopähkinänä, Venla sanoo.

Amstaffi on kokoonsa nähden voimakas koira ja jo siitäkin syystä on selvää, että Mulanin koulutukseen panostetaan.

– Törmään ajoittain näkemykseen siitä, että vain voimakkaita tai isoja koiria pitäää kouluttaa. Soisin, että kaikenkokoiset koirat koulutettaisiin hyvin. Kouluttamiseen panostaminen on palkitsevaa ja hyvin käyttäytyvän koiran kanssa elämä on helpompaa, Venla toteaa.

 

Koiran hankinta on merkittävä sitoumus

Mulan on tärkeä perheenjäsen, joka tekee intohimolla kaiken sen, mihin se ryhtyy.

– Onpa kyse pusujen antamisesta tai ulkona lenkkeilystä, on Mulan aina täysillä mukana. Tiedän, ettei lemmikkejä pidä inhimillistää liikaa, mutta Mulanin eleet ja sen halu olla aivan kaikessa mukana saavat sen välillä vaikuttamaan pieneltä lapselta, Venla nauraa.

Ihmisläheinen Mulan on tottunut olemaan kaikessa mukana.

– Tämän varjopuoli on se, että Mulanille saattaa tulla eroahdistusta. Onkin tärkeää, että koira saa harjoitusta kotiin yksin jäämisessä tai vaikkapa niin, että sen edestä suljetaan ovi toiseen huoneeseen mennessä, sanoo Venla.

Koirakuumeessa Venla suosittelee harkitsemaan asiaa huolellisesti.

– Koiran omistajan on oltava valmis käyttämään aikaa. Koirasta tulee rakas perheenjäsen ja elämä koiran kanssa on todella sitovaa.

Koiraa valitessa Venla toivoisi ihmisten harkitsevan myös mahdollisuutta antaa koti hylätylle koiralle.

– Suomessa toimii vastuullisia rescue-yhdistyksiä, joiden toimintaan kannattaa tutustua.