Oletko eläinten asialla?


Espoon Kaupunki viitoittaa tietä eläinystävälliseen vuodenvaihteeseen ja korvaa ilotulitteet lasershow’lla. Rajat räiskeelle -kansalaisaloitekampanjan tavoitteena on edistää tulitteista luopumista laajemmin. Ole kanssamme eläinten asialla ja allekirjoita vetoomus sivustolla www.rajatraiskeelle.fi.

Ilotulituksista luopuminen tekee vuodenvaihteesta jokaisen perheenjäsenen juhlan. Jos kotikulmillasi vielä kuitenkin paukkuu, poimi HESY ry:n puheenjohtaja Hannele Luukkaisen vinkit lemmikin olon inhimillistämiseen.

 

1. Ulkoiluta koira hyvissä ajoin

Uuden vuoden aattona koiran kanssa kannattaa lähteä lenkille jo hyvissä ajoin ennen paukutuksen ja räiskeen alkamista, vaikka se olisikin normaaleista rutiineista poikkeavaa. Tämän jälkeen lemmikin stressiä minimoidaan pitämällä eläin koko loppuilta sisällä.

 

2. Lemmikkieläintä ei koskaan tule ottaa mukaan katsomaan ilotulituksia

Räiskyminen ja paukkuminen voivat laukaista lemmikissä pelkotilan, jonka seurauksena eläin saattaa riistäytyä paniikissa ulos taluttimesta ja karata.

 

3. Jää kotiin lemmikkisi kaveriksi

Lemmikin oloa voi helpottaa uutena vuotena parhaiten jäämällä itse kotiin eläimen seuraksi viettämään rauhallista koti-iltaa ilman hössötystä. Eläimen stressistä ei kannata liikaa stressata, sillä omistajan hermostuneisuus tarttuu yleensä myös lemmikkiin ja lisää pelokasta oloa.

 

4. Sulje ikkunat ja verhot sekä valaise koti

Kun ikkunat ja verhot ovat kiinni ja koti hyvin valaistu, eläimen pelkotila usein hellittää vähän. Tulitusten pauketta voi vaimentaa myös soittamalla musiikkia tai käynnistämällä radion tai television.

 

5. Tarjoa mahdollisuus piilopaikkaan

Eläimelle tulee voida osoittaa turvallinen piilopaikka, jonka suojaan pääsee vetäytymään. Piilopaikka voidaan järjestää esimerkiksi sängyn tai kaapin alle, vaihtoehtoisesti myös vaatehuoneeseen tai esimerkiksi saunaan.

 

6. Jos paniikki ei ota loppuakseen, apteekki ja eläinlääkäri auttavat

Joskus erityisen paukkuaroilla kissoilla tai koirilla paniikki voi jatkua useita päiviä. Tällöin helpotusta kannattaa hakea esimerkiksi apteekissa myytävistä rauhoittavista suihkeista tai tarvittaessa eläinlääkärin vastaanotolta.