– Olemme palokuolemissa itäeurooppalaisten kanssa samalla tasolla, muissa länsimaissa näitä tapahtuu vähemmän, onneksi suunta on laskemaan päin, sanoo turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino Suomen pelastusalan keskusjärjestöstä SPEK:istä.

Kun kotona syttyy tulipalo, syynä on usein lieden tai uunin huolimaton käyttö. Kokkaaja unohtaa lieden päälle ja lähelle kuumaa hellaa jäänyt keittiöpyyhe tai talouspaperirulla syttyy palamaan. Erityisen huolissaan Leino on ikäihmisten tilanteesta, sillä heidän osuus kotona tapahtuvista paloista on suuri.

– Minusta läheisten kannattaa hoitaa mummin ja vaarin paloturvallisuusasiat kuntoon. Heille voi hankkia vaikka liesiturvalaiteen, joka hälyttää tai katkaisee virran, jos hella jää päälle.

Vanhusten tilanne on otettu huomioon SPEK:in laajassa kampanjassa, jossa kaikille kahdeksasluokkalaisille koululaisille kerrotaan paloturvallisuuden perusteet. Näillä taidoilla voi tehdä turvatarkastuksen myös isovanhempien kotona. Toinen tiedotuksen kohde on ollut näin syksyisin alkava kynttilöiden polttaminen.

– Kynttilä on pieni avotuli, eli siihen lähelle ei kannata sijoittaa kuivakukkia, verhoja eikä lehtiä.

 

Kerrostalossa palo pysyy tunnin ajan huoneistossa leviämättä muihin asuntoihin

Kynttilä tulee sijoittaa myös palamattomalle ja lämpöäjohtamattomalle alustalle. Esimerkiksi metallialustan kynttilä saattaa kuumentua niin, että se sytyttää pöytäliinan tuleen.

Leino pitää tärkeänä sitä, että jokaisesta asunnosta löytyy toimiva palovaroitin ja kenties sammutuspeite tai vaahtosammutin. Kerrostaloasujaa rauhoittaa tieto, että rakennusmääräykset ovat niin hyvät, että palon syttyessä se ei pääse leviämään hallitsemattomasti.

– Nyrkkisääntö on, että kerrostalossa palo pysyy tunnin ajan huoneistossa leviämättä muihin asuntoihin. Tänä aikana pelastuslaitos ehtii jo hyvin paikalle.

Taloyhtiöiden asukkaita Leino patistaa laittamaan pelastussuunnitelman kuntoon. Isännöinti hoitaa ilmanvaihdon puhdistukset ja rappukäytävien turvallisuuden, mutta lisäksi kunkin asukkaan olisi hyvä pohtia omaa toimintavalmiuttaan.

– Mitä teen palon sattuessa? Miten pääsen ulos? Entä jos naapurissa hälyttää?

Leino haluaa varoittaa vielä kuumenevista halogeenilampuista ja muistuttaa saunojia siitä, että pyykkejä ei pidä kuivattaa kuuman kiukaan päällä.

– Pyykit voi kuivata saunan jälkilämmössä siten, että aukaisee löylyhuoneen oven ja ripustaa pyykit pesuhuoneeseen.

 

Palon sattuessa toimi näin:

 

  1. Kun palovaroitin hälyttää, selvitä voitko sammuttaa palon omin voimin itseäsi vaarantamatta.
  2. Jos et voi sammuttaa itse, varmista, että kaikki pääsevät asunnosta ulos.
  3. Matkalla ulos, sulje kaikki ovet joiden ohi kuljet. Näin hidastat paloa.
  4. Soita hätänumeroon turvalliselta paikalta.
  5. Varmista palokunnan opastus kohteeseen.