Enää veneilykausi ei rajoitu Suomen surullisen kuuluisaan kesään, joka on perinteisesti ollut lyhyt kuin entisaikojen lapsella paita. Osasyynä on ilmastonmuutos, mutta myös venepalveluiden lisääntyminen ja veneiden huimasti parantuneet ominaisuudet.

-Pitkät syksyt ja suuntaus leudompiin talviin ovat pidentäneet veneilykautta. Näin isosta investoinnista voi nauttia pidempään, sanoo Konewuorio oy Maskin ab:n toimitusjohtaja Ilkka Juva. Vaativammankaan käyttäjän ei tarvitse palella, vaikka päällä ei olisikaan pilkkihaalareita.

Myös kalastuksen suosio on jatkuvasti kasvussa. Kalastajat viihtyvät vesillä pitkään, joten veneen on oltava hyvin varusteltu.

-Uusissa hyvin varustelluissa veneissä on nykyään katettua ohjaamoa, lämmityslaitteita ja huurteenpoistajia. Kalastajakin voi istua suuren osan kalastuksen ajasta lämpimässä kopissa, Juva luettelee ominaisuuksia, jotka mahdollistavat pitkän veneilykauden.

Myös veneiden kansirakenteisiin on kiinnitetty huomiota, ja ympärikäveltävät veneet ovat turvallisia liikkua, vaikka kansi olisikin yöllä jäätynyt liukkaaksi.

 

Pidentynyt mökkikausi siivittää myös veneilyn suosiota

Mökkeilijät muodostavat ison osan veneilijöistä ja saarimökkien yhteysveneen pitää soveltua pitkään kauteen.

Juvan mukaan alumiiniveneet ovat huolettoman materiaalinsa ansiosta suosittuja yhteysveneitä mökkiläisten keskuudessa.

Veneilykausi pidentyy myös käyttämällä täyden palvelun venehotelleja eli marinoita ja telakoita. Niin aikaa ei tuhraannu veneen huoltoon ja vene on kevään tultua heti valmis avovesille keväiseen saaristoon.

Telakoilla palvelu pelaa ympäri vuoden. Veneen voi jättää vasta myöhään syksyllä laituripaikalle, josta se nostetaan kuivumaan lämpimään halliin ja huolletaan.

Juvalla on yli 40 vuoden veneilykokemus ja merimaileja on kertynyt yhteensä 100 000.

-Oma veneilykauteni alkoi viime vuonna jo helmikuussa ja loppui vasta joulukuussa.